Näytetään tekstit, joissa on tunniste Langat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Langat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Kädet lämpimiksi

Kudoin nämä lapaset viisivuotiaalle lapselle kaksinkertaisella langalla. 
Lankoina oli alpakkalanka ja seitsemän veljestä. Alpakkalangan valitsin toiseksi langaksi koska sitä on kehuttu kahdeksan kertaa lämpimämmäksi kuin villalankaa. Se toi lapasiin myös mukavaa pehmeyttä, seitsemän veljestä lankahan tuntuu käteen hieman karkealta. Nämä tulevat käyttöön talvihanskojen alle lisälämpöä antamaan.


sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Helppo pipo seitsemän veljestä langasta + ohje



Pipo seitsemän veljestä langasta


Pipon ohje löytyy tästä linkistä.

Idean pipolle sain yllä olevasta linkistä löytyvästä blogista. Muunsin ohjetta jonkin verran itselleni sopivammaksi.

Oma ohjeeni pipolle:
Luo puikoille 120 silmukkaa. Jaa silmukat neljälle puikolle. Neulo kolme oikein ja kaksi nurin 15 cm.
Sen jälkeen aloita kavennukset. Aluksi kavennukset tehdään joka toinen kierros. Jokaisen puikon lopussa nosta kaksi silmukkaa puikolta kutomatta ja kudo viimeinen silmukka oikein. Vedä tämä viimeinen silmukka kahden kutomattoman yli (ylivetokavennus). Toista tätä kunnes jäljellä on 20 silmukkaa jokaisella puikolla. Sen jälkeen tee ylivetokavennus jokaisella kierroksella. Lopuksi päättely.


Tein pipon seitsemän veljestä langasta sukkapuikoilla.



Kirkkaammassa valossa kuvattuna pipo näyttää sinertävältä, mutta luonnonvalossa harmaalta.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Alpakkalangan ihanuus



Ostin ensimmäistä kertaa alpakkalankaa ja ihastuin. Tuntuu käteen pehmeältä ja väri on herkullinen roosa. Näistä langoista olisi suunnitelmissa kutoa kaulahuivi kevättakin kanssa pidettäväksi. Vielä pitäisi päättää teenkö tuubihuivin vai perinteisen kaulahuivin.
Kokeilin aloittaa virkkaamalla salomonin solmuja mutta koska käytän molempia lankoja rinnakkain neulominen tuntuu helpommalta.

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Lankauutuus ja salomonin solmuja


Löysin tällaista uutuuslankaa. Kyseessä kausilanka, joka on myynnissä vain hetken.


Tarvetta oli poncholle, jonka ajattelin tehdä salomonin solmuista.


Aloitukseen tuli 28 solmua yhdistettynä renkaaksi. Koko ohje löytyy Novitan sivuilta.


Ja tässä lopputulos.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...