Tällaiset tippuivat puikoilta tällä kertaa.
sunnuntai 25. syyskuuta 2016
Villasukkia
maanantai 2. toukokuuta 2016
Huivi alpakkalangasta
Oli tarvetta kevyelle huiville, jota voisi käyttää kevättakin kanssa.
| Huivi helmineuleella |
Aloitin luomalla sukkapuikoille 50 silmukkaa ja kudoin huivin helmineuleella. Lankana käytin roosanväristä alpakkalankaa. Toinen ohuempi lanka oli mukana tehosteena, tehden neuleen pinnan pehmeämmäksi ja elävämmäksi.
Alpakkalangasta löytyy aikaisempi postaus täällä.
Puikoiksi valitsin ihan perus sukkapuikot.
| Helmineule |
Helmineule näyttää lähempää katsottuna tältä. Joka toinen silmukka neulotaan oikein ja joka toinen nurin.
maanantai 18. huhtikuuta 2016
Kaappien tuunausta dc-fixillä
Makuuhuoneen vanha vaatekaappi on 70-luvulta, ja kaipasi jo kovasti päivitystä. Suunnitelmissa on ollut maalata se. Päädyin kuitenkin kokeilemaan dc-fixillä päällystämistä ja ovennuppien vaihtamista, koska se vaikutti helpommalta kuin maalaaminen. Lisäksi blogit ovat olleet täynnä hyvännäköisiä fixailuja, joten ajattelin itsekkin yrittää.
Alla vielä kuva josta näkee kaapin alkuperäisen värin.
perjantai 8. huhtikuuta 2016
Avainkaulanauha
Kokeilin virkata avainkaulanauhan samalla tekniikalla, jolla olen tehnyt rannekoruja.
Lankana oli tuttu ja turvallinen puuvillalanka, joka sopiikin hyvin tämäntyyppisiin töihin.
Lopputulokseen olin tyytyväinen ja kyllä tämä asiansa ajaa avainten säilytyksessä ja työpuvun kanssa.
Mukavimpia käsitöitä ovatkin ne joille on arkielämässä käyttöä ja tarvetta.
perjantai 1. huhtikuuta 2016
Rannekoru
Löysin vaaleanpunaista puuvillalankaa.
Josta tein rannekorun.
Rannekoru syntyi samalla ohjeella kuin edellinenkin. Ohje löytyy edellisestä postauksesta.
lauantai 26. maaliskuuta 2016
Virkattu rannekoru
Virkkasin puuvillalangasta rannekorun lahjaksi sukulaistytölle.
Virkkausohje löytyy Youtubesta. Linkkaamani video ei ole suomenkielinen, mutta siitä saa kyllä hyvin selvän kuinka tällainen rannekoru valmistuu.
Youtube on muutenkin täynnä virkkausvideoita, ja ajattelinkin katsoa sieltä jatkossakin vinkkejä korujen tekemiseen. Toinen paikka jossa löytyy paljon korunvirkkausohjeita on Pinterest. Kokosin Pinterestiin taulun jossa on inspiraatiokuvia koruntekoon.
tiistai 22. maaliskuuta 2016
Lapaset lapselle ja niiden neulontaohje
Tein lastenkokoiset lapaset noin viisivuotiaalle lapselle. Loin 33 silmukkaa. Neljälle puikolle tulee jokaiselle puikolle 8 silmukkaa ja viimeiselle puikolle lisäksi yksi ylimääräinen silmukka. Ylimääräinen siksi että saan aloituskohdan siistimmäksi ja piiloon, kuten villasukka postauksessakin. Sen jälkeen joustinneuletta (2 oikein ja 2 nurin).
Oikein neuletta kunnes tulee peukalon paikka. Peukalon kohdalle tehdään neljä silmukkaa toisella langalla.
Vihreällä kudotut silmukat siirretään toiselle puikolle.
Ja jatketaan kutomista niin että vihreällä langalla kudotut tulevat mukaan.
Ja jatketaan oikeinneuletta.
Kun pituutta on tarpeeksi niin aloitetaan kavennukset.
Aluksi kavennukset tehdään joka toisella kierroksella.
Neulo I ja III puikon lopussa 2 silmukkaa oikein
yhteen, 1 s oikein ja neulo II sekä IV
puikon alussa 1 silmukka oikein yhteen.
Kun puikolla on jäljellä viisi silmukkaa niin kavennukset tehdään joka kierroksella.
Ja sitten päätellään.
Päättelyn jälkeen näyttää tältä. Ja sitten viimeistellään.
Vihreällä langalla kudotut silmukat poimitaan puikoille, samoin kuin muutama silmukka niiden molemmin puolin peukalon reiän reunoilta. Kolmelle puikolle tulee noin viisi silmukkaa puikkoa kohden.
Kudotaan oikeinneuletta. Kun peukalolla on tarpeeksi mittaa, niin kavennetaan. Neulo jokaisen puikon ensimmäinen silmukka oikein yhteen ja toista tämä jokaisella kierroksella. Ja lopuksi päätellään.
Tunnisteet:
Asusteet,
Lapaset,
Lastenvaatteet,
Neulonta,
Neulontaohjeet
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)